Suvi Teräsniskan 8. helmikuuta julkaisema Yö-tribuuttialbumi Hän tanssi kanssa enkeleiden myi hetkessä kultaa. Jo muutamassa päivässä myyntiluku lähenteli 15 000:ta, mikä on reippaasti yli kultalevyrajan. Liekö tuo ihme, kun kaikkia aiemmin julkaistuja levyjäkin on myyty vähintään platinan verran. Viime torstaina oli kyseisen albumin levynjulkaisukeikka Tampereen Nightclub Tähdessä.
Teräsniskan Yö yhtyeen fanitus alkoi vuonna 2003. Samaisena vuonna Suvi istui ensimmäistä kertaa heidän konsertissaan paikkaan takarivi. Pari vuotta myöhemmin hänen paikkansa oli konserttisalin eturivissä. Vuonna 2007 Suvi löysi itsensä lavalta kotikaupunkinsa Oulun Rotuaari Piknikiltä, jolloin hän esiintyi ensimmäistä kertaa Yö:n tiimissä. Tämä ei jäänyt viimeiseksi kerraksi, sillä muunmuassa 2009 ja 2011 vuosina tämä silloinen tulevaisuuden lupaus oli mukana kiertueella laulamassa. Nyt, kun kymmenen vuotta fanitusta on tullut täyteen, Suvi Teräsniska kokosi tribuuttialbumin menneiden vuosien kokemuksien ja muistojen pohjalta. Levy koostuu neljästä jo levytetystä ja seitsemästä uudesta coverista.
Keikka alkaa Olli Lindholmin lyhyellä puheella, jossa hän muistelee Suvin ensimmäistä esiintymistä Yön kelkassa. Pian lavan reunassa olevalta screeniltä alkaa pyörimään video, mikä on kuvattu juurikin aiemmin mainitulta Rotuaari Piknikiltä. Siinä vaaleahko pitkätukkainen Suvi nousee ensimmäistä kertaa ison yleisön eteen ja laulaa kappaleen Kiertolainen. Pienen pätkän jälkeen screeniltä nähdyn videon ääni loppuu ja Suvi nousee lavalle jatkaen kappaletta samasta kohtaa, mihin se screeniltä jäi. Ero on huikea. Videolla nähdystä teinistä on nyt kasvanut kaunis nuori nainen, jonka laulanta ja esiintyminen on ottanut suuren harppauksen parempaan suuntaan vuosien mittaan.
Keikka jatkuu sulavasti kappaleella Laulu rakkaudelle. Tämä versio on hyvin erilainen kuin alkuperäinen, mutta se toimii loistavasti. Osa saattaa pitää tätä jazzahtavaa coveria jopa alkuperäistä parempana. Vastapainoksi keikan aloittaneelle jo aiemmin levytetylle Kiertolainen kappaleelle tämä on illan ensimmäinen tuore cover.
Seuraavana on vuorossa tribuutin nimikkokipale Hän tanssi kanssa enkeleiden. Jussi Hakulisen soololevyltäkin löytyvä biisi on saanut huomattavasti kevyemmän sovituksen kuin mitä aiemmat versiot ovat olleet. Yön tuotannosta löytyy monia enkeleistä kertovia lauluja ja sillä aiheella jatkettiin toisen biisin verran heti ensimmäisen perään. Ennen sitä Suvi kuitenkin pyysi hyvän ystävänsä Miina Mikkosen lavalle. Spiikissään hän kertoo kauniiden sanojen avulla siitä, miten hän on Miinaan alunperin tutustunut ja miten hän pitää ystäväänsä eräänlaisena suojelusenkelinä. Pienten liikuttumisten jälkeen sisarusmaisen suhteen omaavat ystävykset kajauttavat ilmoille dueton kappaleesta Enkelille. Miinalla ja Suvilla on hirmu erilaiset tyylit laulaa, joten tähänkin kappaleeseen on tehty reilulla kädellä muutoksia alkuperäiseen nähden. Sovitus on tässäkin onnistunut erinomaisesti erilaisten modulaatioiden avulla.
Viidentenä kappaleena keikalla on Vieraskirja. Se löytyy aiemmin ainoastaan Hakulisen omasta soolotuotannosta ja on jäänyt hieman turhan pienen yleisön kuultavaksi. Laulussa kerrotaan nerokkaasti, miten ihmiset ja teot jättävät jälkiä ihmiseen. Suvi on maininnut, että tähän kappaleeseen kiteytyy levyn idea: Yön kanssa koetut muistot on koottu vieraskirjamaiseksi albumiksi. Vaikkei Hakulinen ole yhtyeeseen kuulunut enää aikoihin, Suvi näkee hänet osana sitä porukkaa. Siitä syystä myöskin tämä ainoastaan soolotuotannosta löytyvä kappale löytyy albumilta. Tämä on mielestäni levyn paras biisivalinta. Toivottavasti tämän hienon version myötä kappale saa viimein sille kuuluvan arvon ja se löytää kuulijansa.
On vuorossa illan toiden duetto, kun Olli Lindholm astelee lavalle. Kappaleen on jo aiemmin levytetty kappale Särkyvää. Ollin lisäksi lavalle siirtyi myös haitarin kanssa Mikko Kangasjärvi, joka tunnetaan Yön kosketinsoittajana. Tämä duetto muistuttaa paljolti siitä ajasta, kun Suvi kiersi viimeistä kiertuettaan Yön mukana vuonna 2011. Jopa jonkinlaiseksi jäähyväislauluksi muodostuneen kappaleen sanojen myötä Suvin elämänkirjassa kääntyi silloin sivu, kun kiertueen päätyttyä oli aika jättää yhtye ja jatkaa oman bändin kanssa musiikkitaipaleen tiellä.
Tribuutin ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa single Rakkaus on lumivalkoinen aloittaa encoren. Kappale on saanut radioissa huomiota osakseen jo viime vuoden loppupuolella, kun se julkaistiin. Illan viimeisistä viimeisenä kuullaan aiemmin tutuksi tullut En saanut sua pilviin. Tämä oli yllättävä valinta. Olisin kuvitellut tähän kohtaan ennemmin jotain jo esitetyistä uusista kappaleista, mutta täytyy sanoa, että oli erinomainen päätös illalle. Suvi uskalsi ottaa kappaleen aikana isoja riskejä ja ne kannatti, sillä kyseiseltä artistilta en ole ennen nähnyt noin suurta heittäytymistä ja noin vahvaa ja taidokastasta äänenkäyttöä. Aivan uskomaton. Lopetus ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi, jollei vilunväreitä lasketa.
Syy siihen, miksi levyltä löytyy sekä uusia että jo aiemmin levytettyjä kappaleita on se, että alkuperäinen idea oli laulaa yksi Yön biisi jokaiselle levylle ja sitten aikojen saatossa koota ne yhdeksi omaksi levyksi. Nyt kuitenkin kävi niin, että sekä Suvi että hänen levy-yhtiönsä olivat yksimielisiä siitä, että tämä tribuutti kannattaa ja halutaan tehdä jo nyt. Levylle koottiin siis tähän mennessä julkaistuilta albumeilta Yön kappaleet ja niiden lisäksi laulettiin seitsemän uutta. Kappaleiden valinnat on varmasti ollut vaikeita, mutta niissä on mielestäni onnistuttu. On todella monipuolisesti biisejä ja niiden taustalla on varmasti hienoja muistoja.
Illan aikana paikalla oli monia muitakin Yön jäseniä ja heidän tiimissään kulkeneita kuin Olli ja Mikko. Merkittävästi levyn sisällön luomiseen vaikuttanut Jussi Hakulinenkin oli tullut paikanpäälle todistamaan Suville ikimuistoista iltaa. Kymmenvuotinen Yön fanitus on nyt kansissa ja sitä on juhlittu. Tämä on Suvin ensimmäinen tribuutti, mutta antaa ajan näyttää, että saadaanko kenties nauttia vielä toisen levyllisen verran Yön kappaleista seuraavan kymmenen vuoden ajan kokemuksien pohjalta kasatun tribuutin myötä.
Teksti: Niina Rautiainen
Kuvat: Tiia Santavirta
Lähetä kommentti